sektorit

Enviar este artículo por Correo ElectrónicoLiha-ala                           

     Uruguai 

 

Keskustelussa Gustavo Telechea, SUTLCAS

15 työntekijän mielivaltainen irtisanominen Marfig:illa.

 ... ja lisää on kenties tulossa.

 

Liha-alalla toimivan Marfrig-ryhmään kuuluvan, maan pohjoisosissa Salto –nimisellä hallintoalueella sijaitsevan La Caballada –nimisen yrityksen 800 työntekijää ovat olleet viime lokakuun alusta lähtien työttömyysvakuutuksen piirissä. Kansainvälisesti toimiva brasilialainen yhtiö on irtisanonut heistä 15 ilman ennakkovaroitusta ja epäilyksien mukaan edessä on uusia irtisanomisia. Sirel keskusteli La Caballada Salton Työntekijöiden Liiton (SUTLCAS) varapuheenjohtaja Gustavo Telechean kanssa.

  

-Miten nämä irtisanomiset saivat alkunsa?

-Vain muutama päivä aikaisemmin meillä oli ollut kokous yrityksen edustajien kanssa, jossa meille kerrottiin kahden työntekijän irtisanomisesta –yksi esimies ja yksi työntekijä hallinto-osastolta – sekä sen lisäksi muutamista osastomuutoksista, jotka asianomaiset olivat hyväksyneet. Siinä kaikki. Meille ei missään vaiheessa mainittu, että tulossa olisi uusia irtisanomisia, he jopa perustelivat sen sanomalla, että yrityksella ei ole varaa maksaa niitä. Viimeisin yhteydenpito tapahtui viime lauantaina, 13. päivä, jolloin keskustelimme henkilöstöpäällikön kanssa puhelimitse ja hän sanoi ettei tiedossa ollut mitään uutta.

 

-Mutta se ei ollutkaan niin....

-Ei. Maanantaina 15. päivä heräsimme uutiseen, jossa kerrottiin, että henkilöstöä ollaan irtisanomassa. Ensin irtisanottiin viisi, heidän joukossa oli paikallisen liiton hallituksen jäsen José Ilarraz. Seuraavana päivänä irtisanottiin seuraavat kymmenen työntekijää ja huhujen mukaan irtisanomiset tulevat jatkumaan. Joidenkin huhujen mukaan kyseessä olisi 60 ja puhutaan jopa 89 työntekijästä. Tähän hetkeen mennessä konkreettisia irtisanomisia on yhteensä nämä 15 tapausta.

Maanantaina 15. päivä heräsimme uutiseen, jossa kerrottiin että henkilöstöä ollaan irtisanomassa. Ensin irtisanottiin viisi, heidän joukossa oli paikallisen liiton hallituksen jäsen José Ilarraz. Seuraavana päivänä irtisanottiin seuraavat kymmenen työntekijää ja huhujen mukaan irtisanomiset tulevat jatkumaan. 

 

-Oletteko te olleet yhteydessä yritykseen?

-He eivät ole välittäneen mitään viestiä ja mielestämme ei ole meidän vastuullamme tällä hetkellä tehdä asiasta aloitetta. Olemme tähän asti toimineet hyvässä uskossa ja halukkaina vuoropuheluun, mutta nyt yritys on päättänyt tehdä vakavia päätöksiä neuvottelematta ensin meidän kanssa, ja yllättämällä meidät kokonaan asenteellaan, joka ei ole mitenkään perusteltavissa.

 

-Miten te olette tähän tilanteeseen?

-Olemme ilmoittaneet tilanteesta Liha-alan Työntekijöiden Liitolle (FOICA), Keskusliitolle (PIT-CNT) ja UITA:lle, ja päätimme yleiskokouksessa perustaa pysyvän leirin tehtaan edustalle, ja tämä on jo toteutettu. Olemme varuillamme ja valmiina mielenosoituksiin, sillä emme voi sallia, että yritys jatkaa tovereidemme irtisanomista täysin yksipuolisesti  ja arvaamattomasti. Lisäksi kaikki me työntekijät olemme olleet työttömyysvakuutuksen alaisuudessa puolentoista kuukauden ajan ja lain mukaan irtisanomiset  tulisivat voimaan joulukuun alussa, jolloin täyttyy toinen kuukausi.

 

Toisaalta FOICA on ilmoittanut tästä tilanteesta Työministeriöön ja odotamme virallista kutsua mennä esittämään asiamme, toivottavasti jo tämän viikon aikana. Sillä aikaa tulemme olemaan täällä tehtaan edustalla seuraamassa tilannetta tunti tunnilta.

  

 

 

Montevideossa, Carlos Amorín

Rel-UITA

17. Marraskuuta 2010

 

 

 

 

Valokuvat: Germán González

 

+ INFO

 

Volver a Portada

  

  UITA - Secretaría Regional Latinoamericana - Montevideo - Uruguay

Wilson Ferreira Aldunate 1229 / 201 - Tel. (598 2) 900 7473 -  902 1048 -  Fax 903 0905